Espoo, Hanasaari  2010

Suvunvanhin Martti E.O. Korpelan avaussanat

 Sukuyhdistyksemme arvoisat kunniajäsenet, arvoisat sukulaiset, hyvät naiset ja herrat! Tasan 250 vuotta sitten vuonna 1760- Vampulan Sallilan kylän Pelttarin ratsutilalle syntyi poikalapsi, josta oli tuleva sukumme kantaisä, Kaarle Juhanpoika Vitikkala. Kun me siis vuonna 1945 perustetun sukuyhdistyksemme puitteissa kokoonnumme tänään jo 25. sukukokouksen, juhlavuosi antaa aiheen palauttaa lyhyesti mieliin hänen elämänkaarensa. 

Tasan 10 vuotta sitten kirjoittamani näytelmän RUSTHOLLARI-KOSKENPERKAAJA-PATRIARKKA esipuheeseen sisältyy kappale, joka kuuluu näin:  ”Varakkaan talon poika nai pahoin köyhtyneen säätyläisperheen ainoan tyttären. Siitä alkaa satakuntalainen menestystarina. Kaarle Juhanpojan, vampulaisen Pelttarin talosta lähteneen talonpojan nousu arvomitallein palkituksi suurtalonpojaksi, yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi ja sivistyshakuiseksi rusthollariksi Kokemäellä Vitikkalan ikimuistoisella saarella.” 

Meitä kaikkia kiinnostavat menestystarinat. Toisia kiehtoo taloudellinen menestys, toisia henkiset saavutukset. Voitaneen sanoa, että Kaarle Vitikkalan kohdalla kyseessä oli kohtalon oikun ja inhimillisen kyvykkyyden sulautuminen toisiinsa. Tämän yhdistelmän muuntuminen kahden suvun hedelmälliseksi ja kauas kantavaksi yhteiseloksi ja synenergiaksi. Lopputuloksena asioiden loksahtaminen kohdalleen – ehkäpä jonkinlaisen salaisen logiikan johdattamana. Mutta ei siinä kyllin. Mehän tiedämme, että sukumme kantaisän elämä ja elämäntyö ajoittuivat tämän maan kannalta monessakin mielessä merkittävään vaiheeseen, nimittäin suomalaisuuden nousuun. Niin kuin näytelmän yhteenveto-osassa todetaan, 1800-luvun alkuvuosina syntyneet Lönnrot, Snellman ja Runeberg olivat sytyttämässä Suomen kansaan kipinän, joka sittemmin tuli leimahtamaan kansallisena heräämisenä. Tuo edellä siteeramani epilogi päättyy näin: 

”Mutta kaikki tämä on edellyttänyt kosolti todellisen raivaushengen elähdyttämää pohjustavaa työtä. Juuri sitä työtä, jota Kaarle Juhanpoika on pitkän elämänsä varrella tehnyt. Näin näytelmämme keskushenkilön elämäntyö piirtyy ansaitusti aikakirjoihin.” 

Tai voitaisiinko peräti sanoa, että ilman Kaarle Vitikkalan kaltaisten ihmisten edustamaa taloudellista vaistoa, intelligenssiä ja dynaamista luomisvoimaa Suomen tie itsenäiseksi kansallisvaltioksi ja lopulta 27 maata käsittävään Euroopan unioniin olisi ollut paljon kivisempi, ellei mahdoton. Kysymys on kaikessa teoreettisuudessaankin kiintoisa ja kiehtova. 

Sitten Lempäälässä pidetyn edellisen sukukokouksemme, jonka täydellisestä onnistumisesta vastasi rehtori Anneli Kesola esikuntineen, paljon on ehtinyt tapahtua suomalaisessa yhteiskunnassa. On eletty Nobel-juhlaa, on koettu poliittisia skandaaleja, on yritetty urheasti torjua itsestämme riippumatonta taloudellista lamaa, on päivitelty Euroopan unionin horjahtelua. Globalisaatiosta on väsymykseen asti tullut peräti banaali puheenaihe. Yhtä kaikki Suomi eurooppalaisen perheen jäsenenä tähyilee tänäänkin toiveikkaasti eteenpäin väkiluvunkin kasvaessa pitkästä aikaa ilahduttavalla tavalla. 

Myös Vitikkalan suvun seitsemän sukuhaaran toimesta maahan on syntynyt uusia uusia suomalaisia. Monia on tietysti myös poistunut joukostamme. Olemme voineet panna merkille senkin, että varsin monet tämän päivän nuorista ovat kansainvälistyneet. Heidän viitekehyksensä voi yhtä hyvin olla Suomi kuin mikä hyvänsä maailman kolkka. Opiskelusta, stipendimatkoista, harjoittelusta ja työskentelystä ulkomailla onkin monen perheen kohdalla tullut arkipäivää. On tietysti niitäkin, jotka syystä tai toisesta ovat jatkaneet suomalaista maastamuuttoperinnettä ja asettuneet pysyvämmin muualle. Tämän ei ole kuitenkaan tarvinnut merkitä siteiden katkeamista sukuun ja kotimaahan. Itse olen pannut tyytyväisenä merkille, kuinka poikamme Juhan kodin kirjastohuoneen seinää New Jerseyssä koristaa Kaarle Vitikkalan muotokuvamaalaus. Myös Kauvatsan Vanha-Korpelasta, jonka Kaarle Vitikkala osti vuonna 1800 yhdelle pojistaan, Antille, on tullut koko perheen jokakesäinen lomanviettopaikka, todellinen must. 

Sitten Lempäälässä pidetyn sukukokouksen olemme nyt lopullisesti siirtyneet it-aikaan. Vitikkalan suku ry:llähän on internetissä oma kotisivunsa, josta on ajan oloon tarkoitus rakentaa yhteinen informaatio- ja yhteydenpitokanava sukulaisten kesken. Eräänlainen interaktiivinen ”sukutori”toisin sanottuna. Niinpä tämänkin tilaisuuden kutsut on lähetetty myös sähköitse kotisivullamme kävijöille. Täällä myynnissä olevista, Petri Heinimaan suunnittelemista ”sukupaidoistakin” kotisivumme tarjoaa kädenkäänteessä tarvittavat hinta- ja laatutiedot tilauslomakkeineen. Olemme siis niin sanoaksemme koko ajan online. 

Kiitos täällä paikalla olevan ja yhdistystäme vuosien varrella niin monin tavoin palvelleen kunniajäsenemme Kyösti Järvisen meillä on tänään käytettävissämme yli 700-sivuinen ”Vitikkalan suku 2000”. Se on taidolla ja suurella vaivalla koottu sukumatrikkeli, joka käsittää yli 12.000 hengen keskeiset tiedot. Selkeydessään ja systemaattisuudessaan teos on korvaamaton tietolähde ei vähiten sukuyhdistyksemme tulevaa toimintaa silmällä pitäen. Sitä voidaan pitää kokoavana voimavarana, todellisena genealogisena resurssina. Tuon tuostakin on ollut ilo tutkiskella sitä. Varmaan monille muillekin se on avannut monia mielenkiintoisia väyliä ja näköaloja seitsemän haaran muodostaman Vitikkalan sukupuun hahmottamiseen. Kysehän on mitä moninaisempien sukulaisverkostojen muodostamasta ihmiskirjosta. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että vastaavanlaisen hakuteoksen tekemiseen tuskin enää löytyy inhimillisiä voimavaroja. Onkin mahdollista, että matrikkeli jää sukumme osalta lajissaan viimeiseksi. Mihinkään synkkyyteen ei kuitenkaan ole syytä vajota. Tarkoituksena on nimittäin päivittää sukutiedot sähköisessä muodossa tarkoitukseen soveltuvalla ohjelmalla, jonka toteuttamisen yhdistyksemme muutamat nuoremman polven edustajat ovat ottaneet tehtäväkseen. Uudistuvan ja vanhan tietokannan yhteensovittaminen on jo sinällään vaativa ja aikaa vievä urakka. Myös vuoden 2009 tietosuojalaki pykälineen saattaa mutkistaa tarvittavien henkilötietojen kokoamista. 

Koko olemassaolonsa ajan sukuyhdistyksemme on julkaissut ”Vitikkalan viestiä”. Tuo pieni ja ikivihreä lehtinen – edesmenneen kunniajäsenemme Alli Kallioniemen sylilapsi - on vuosikymmenien saatossa toiminut katkeamattomana linkkinä sukukokousten välillä ja tarjonnut niin sanoakseni vaihtelevaa ajankuvaa sukumme kulloisistakin asioista. Tänäänkin meillä on käytössämme Hanna Eskolan ja Siina Vasaman toimittama Viesti, jota suosittelen ostettavaksi. 

Mikään uutinen ei tietenkään ole, että Kaarle ja Eeva Kristiina Vitikkalan jälkeläisistä huomattava joukko elää ja vaikuttaa tänään pääkaupunkiseudulla, poissa Satakunnan sydänmailta. Niitäkin luonnollisesti on, joiden toinen jalka on täällä ja toinen Satakunnassa. Itselleni kaksoiselämä akselilla Helsinki-Espoo-Kauvatsa on ollut voittopuolisesti elämää rikastuttava kokemus, joskaan ei taloudellisesti kovin järkevää. Sen voin vakuuttaa. 

Tämä historiallinen Espoo johtaakin ajatukset kantaäitimme juuriin, jotka ovat poikkeuksellisen hyvin tiedossamme. Viittaan tässä erityisesti sukumme edesmenneen jäsenen Eeva Kytän ja Kauko Suojan vuonna 1982 julkaisemaan ”Vitikkalan suvun juuria”-teokseen. Tämän tilaisuuden jälkeen meillä on mainio tilaisuus tutustua niihin historiallisiin maisemiin, jotka liittyvät Eeva Kristiinan äidinpuoleisen suvun taustoihin. Liikumme niissä paikoissa, joissa mm. 1600-luvun Brenner-Brenneruksen pappissuku vaikutti kolmessa sukupolvessa. Ajatuksen tällaisen kiertoajelun järjestämisestä herätti sukuneuvoston jäsen Otto Freund, jolle haluan jo nyt lausua parhaat kiitokset erinomaisesta ideasta laajentaa tällä tavoin sukutuntemusta myös kantaäitimme puolelta. Hän tulee myöhemmin kertomaan lyhyesti siitä, mihin menemme ja kuinka vierailtavat kohteet liittyvät tämän taustoihin. 

Hyvät ystävät, sukututkimuksesta on tullut suomalaistenkin keskuudessa yhä suositumpi harrastus. Halutaan tietää, mistä tulen. Missä ovat juureni? Kysymys on kaikilta osin legitiimi. Sukupolvien saattohan on tärkeä ihmisiä yhdistävä inhimillinen tekijä erityisesti teollistuneessa yhteiskunnassa, jossa siteet alkujuuriin -varsinkin maahan- ovat monien kohdalla jo katkennet ja jääneet unohduksiin. Tämän päivän kilpailuyhteiskunnassa nuorten osa ei välttämättä ole helppo. Eletään nyt ja tässä. Taistelu paikasta auringossa voi olla hyvinkin kovaa. Kyynärpäätkin ovat usein mukana. Katseiden on aina tähyttävä eteenpäin. Menneisyydesta viis. Vai onko sittenkään näin? Riittääkö ihmiselle pelkästään nykyhetki ilman kytköksiä menneeseen ja edellisiin sukupolviin? Kysymys voidaan esittää myös oman sukumme nuorille. Mitä he mahdollisesti ajattelevat Vitikkalan sukuun kuulumisesta ja yleisemminkin sukuasioista? Kohta alkavan keskustelupaneelin otsikoksi onkin valittu "Juureet ja siivet".   Jokainen voi tahollaan mietiskellä, mitä tämä teema voisi pitää sisällään.

Kaukana ei varmaankaan ole ajatus sukutietoisuuden merkityksestä elämää kannattavana ja eteenpäin vievänä voimana. Annattehan palaa, hyvät panelistit! Keskustelun johdattelijaksi on lupautunut Hanna Eskola. Hanna, toimittaja ammatiltaan, halunnee tuonnempana lähemmin esittellä paneelin osanottajat. Haluaisin kuitenkin jo tässä vaiheessa muistuttaa, että heidän joukkoonsa on ystävällisesti lupautunut myös eräs ikinuori, nimittäin edeltäjäni ja yhdistyksen kunniajäsen Martti Setälä. Ehkä kiitämme häntä etukäteen raikuvin kätten taputuksin! 

Hyvä juhlaväki! Vuodet vierivät vinhaan. Me itse kukin vanhenemme tahdoimmepa tai emme. Ikuinen koiranleuka Voltaire on sanonut: ”Ihmisellä voi olla tietty määrä hampaita, hiuksia ja ajatuksia. Tulee väistämättä aika, jolloin hän menettää hampaansa, hiuksensa ja ajatuksensa”. Chanson-laulaja Maurice Chevalierin kerrotaan vanhenemiseensa viitaten todenneen, että ”Siihen toiseen vaihtoehtoon verrattuna pidän vanhuutta parempana!” Ja vielä kolmannen tunnetun ranskalaisen, Georges Clemenceaun huudahdus nähdessään 80-vuotispäivänään Pariisin Champs Elyséellä oikein hemaisevan tytön ”Aah, olisinpa jälleen 70-vuotias!” Kaikki on näemmä suhteellista, tässäkin. Itsekin tuon maagisen ikärajan jo ylittäneenä puolustan kernaasti Israelin edesmenneen pääministerin Golda Meirin rykäisyä nuoremmilleen ”70-vuotiaana oleminen ei ole mikään synti!” Sanotaan, että aika aikansa kutakin. Niinpä ensi keväänä tulee kuluneeksi tasan 10 vuotta siitä, kun Vitikkalan Rusthollissa Kokemäellä minulle uskottiin suvunvanhimman tehtävät eli sukuyhdistyksemme puheenjohtajuus ja sen myötä tämä tyylikäs nuija. Niinpä katson askelmittarin tulleen omalla kohdallani täyteen ja sen vuoksi Vitikkalan suku ry:lle tulee tässä sukukokouksessa valita uusi suvunvanhin. Tämä siis varsinaisten kokousasioiden sääntömääräisenä kohtana ennen kahvitaukoa. 

Nyt sukuneuvostosta pois jäävä on myös Jyrki Vesikansa. Sjöstedtin sukuhaaran edustajana jo lukuisia vuosia edustanut Jyrki on ollut yhdistyksemme kannalta korvaamaton voimavara. Ensiluokkainen historioitsija ja journalisti kun tunnetusti on, niin juuri hänen ansiostaan Vitikkalan suvusta olemme saaneet luettavaksemme sellaisia historiallisesti täsmällistä faktoja, joita ilman kokonaiskuvan hahmottaminen olisi jäänyt torsoksi. Meillä onkin nyt kaikki syy kiittää Jyrkiä hänen Vitikkalan suku ry:n hyväksi tekemästään pitkäaikaisesta työstä. Niinpä annamme hänelle nyt hyvin ansaitut aplodit! 

Ehkä on vielä syytä muistuttaa, että näin sukulaisten kesken ikään ja sukupuoleen katsomatta olemme täälläkin kaikki sinät toisillemme. Vakiintuneen tavan mukaan sukuhaarat on jaettu värien mukaan ja jokainen toivottavasti kantaa rintapielessään omaa tunnistuslappuaan. Näin voimme tänä helluntaiaattona nauttia mutkattomasta yhdessäolosta meren äärellä rennossa ilmapiirissä. Hanasaarikin on nyt kauneimmillaan. Aivan lopuksi haluaisin kiittää teitä kaikkia kuluneista vuosista ja aidosta kiinnostuksesta sukuyhdistyksemme toimintaa kohtaan. Siitä tietoisena yhdistyksen johtokuntana toimiva sukuneuvosto voi turvallisin mielin jatkaa arvokasta työtään Kaarle ja Eeva Kristiina Vitikkalan jälkeläisten yhdyssiteenä. 

Parhaat kiitokset ja hyvää alkanutta kesää!